26-27.5.2018 SKES ry järjesti Helsingissä kalamaratonin, joka on 24 tuntia kestävä lajikalastukisa. Kisassa on tarkoitus vapakalastus välinein pyydystää vuorokauden aikana mahdollisimman monta kalalajia ja hyväksytyksi lajipisteeksi lasketaan kaikki suusta koukutetut lajit. Kalastuksen on tapahduttava rannalta.
Kyseisessä kisas siis olin joukkueemme mukana heilumassa ja hienosti menneen kisan innostamana päätin pienen stoorin tapahtumasta kirjottaa.
Pahoittelen että kuvia ei juurikaan matkan varrelta ole, sillä koko kisan aikana ei meille kenellekkään tullut kertaakaan kuvaaminen mieleen. No edellisten kolmen vuoden aikana mitä olemme kalamaratoneja kiertäneet, emme ole tainneet viittä kuvaa enempää ottaa ja nekin ilmeisesti on jo poistettu epäonnistuneina otoksina, joten yllätys tämä kuvattomuus ei ole. Jospa tuosta kuvien ottamisesta tulisi jossain vaiheessa eräänlainen automaatio, niin tekstitkin saisivat hieman lisää ilmeikkyyttä. No se sit nähdään jatkossa.
Tämä on myös ensimmäinen blogitekstini ikinä, joten mikäli tämä nyt teillä näytöllä näkyy, on sekin jo aika saavutus. Tämä tietotekniikka kun ei vahvimpia osa-alueita ole meikäläisellä. Juttuja olisi kyllä tarkoitus jatkossakin rustata milloin mistäkin, mutta pääpaino luonnollisesti tulee olemaan kalastusreissuissa. Katsotaan nyt kuinka tämä kirjotus into ottaa tuulta purjeisiin. Tai tässä tapauksessa paremmin kait siimoihin. 

 JA TAKAS ASIAAN
"Onks Se Pohjas" on joukkueemme nimi ja osallistuimme nyt kolmatta kertaa Helsingin kisaan. Kaksi muuta jäsentä minun, Pekka Leinon, lisäksi ovat Klaus Söderman ja Sami-Jukka Laine. Neljäskin jäsen saisi sääntöjen mukaan mukana olla, mutta tämän neljännen toimikuva olisi vain olla huoltajana.  Kalastukseen tämä huoltaja ei saisi mitenkään osallistua. 

Parin aikaisemman osallistumisen myötä pientä pohjatietoa siis jo oli kisa-alueesta/ lajeista. Kävimme myös pari viikkoa ennen kisaa, kahtena päivänä sekä yhtenä yönä, vielä etsimässä potenttiaalisia uusia paikkoja. Treeneistä oli meille eniten hyötyä siinä, että saimme muutamia mahdollisia paikkoja plokattua pois suunnitelmista, todettuamme ne joko kalattomiksi tai muuten vain tarpeettomiksi paikoiksi kisa taktiikkaan liitettäväksi.
Kisan kulun alussa on myös yksi erikoisuus ja se on 10 lajin tuominen tunnistettavaksi kisakeskukseen. Mahdollisimman nopea kymppi voi nostaa joukkuetta monta sijaa tulosluettolossa, sillä mahdollisessa tasatilanteessa sijoitus ratkaistaan joko "ässä lajin" tai sitten kymppi ajan mukaan. Ässäksi luetaan sellainen kalalaji, jota ei muille kisassa ole noussut. Ässä on tasatilanteessa arvokkaampi kuin nopeampi kymppi. No siinä pikasäännöt ja sitte asiaan.

Startti
Pamahti 12.00 ja me tapamme mukaan kävelimme pääporukan mukana kohti autoa. Muutamien joukkueiden ottaessa juoksulla ensimmäisen autolle siirtymän. Autot kun on jätettävä Mustikkamaan parkkipaikalle ja siinä, jos oikein pitää hoppua, niin voi joillekki hotspot paikoille keretä ennen muita. Ratkaisevaa ehkä, jos useampi joukkue on ottanut aloituspaikaksi saman mestan. paikoilla kun ei monesti liikaa tilaa ole. Me emme ole nopeimpaan kymppiin panostaneet kuin yhdessä kisassa, ja sekin oli Turun maratonissa (nopein seiska, Turun pienemmän lajimäärän takia) syksyllä 2017. No se nopein hävittiin muutamilla minuuteilla. Sellanen teinimäinen höntyily ei meidän muottiin oikein sovi ja niimpä tämän kevään Hesan kisaan palasimme tuttuun ja rennompaan tyyliimme. Olimme tehneet aloitus taktiikankin niin; että kiire ei sanana kuulunut siihen suunnitelmaan. Suunnitelmissa oli ajella lännessä pitkä lenkki "varmojen" lajien osalta pois, jonka jälkeen saisimme rauhassa panostaa muihin vaikeampiin kohteisiin. Monesti kun Helsingissä joutuu yhden lajipisteen takia ajamaan jopa puolen tunnin matkoja. No tietysti illemmalla ja aamulla siirtymiset olisivat helpompia, mutta näin oli nyt päätetty ja siinä pysyttiin. Sitten mennään, POIS ALTA, TÄÄLT TULLAAN!
Ensimmäiseksi lajipisteeksi oli merkattu silakka, eli reilu 20min ajo, ennen kuin ensimmäinen pyydys olisi edes vettä nähnyt. Tässä vaiheessa luultavasti olisi jo joillakin joukkueilla muutamia lajeja pussissa. 
No lajina silakkahan on "ei ku ottaa vaan pois", tai niin sitä luulis. Tuhlasin meinaan n.20minuuttia, ollen ensiksi Kaapelitehtaan laiturilla, josta siirryin Lauttiksen sillalle. Ei helppoa sielläkään, vaan sillallakin piti olla muutaman metrin alueella, että kala eksyi koukkuun. Autolle palatessani oli Klasu nyppässyt ahven pisteen mukaan. Klo 12.50 kamat ja 2 lajipistettä autoon ja menoks. Kohti suutari paikkaa. 
Klaus kuskina jäi etsimään autolle parkkipaikkaa ja minä Samin kanssa lähettiin kohti tuttua lampea. Onget veteen ja jo Sami nosti kalan, ruutana. 10 sekunttia äskeisestä ja mulla kohoa vietiin, terävä tartutus, suutari. Klo 13.20 kamat ja 3.ja 4. lajipiste kyytiin ja menoks. Kohti paikkaa mistä hopearuutana, 3piikki, 10piikki ainakin pitäisi nostaa. Mahdollisesti myös hauki. 
Huomautuksena, että tässä vaiheessa kisaa oli Joensuulaiset Lesnan naputtajat jo kirjanneet 10 lajia kisaseurantaan. Voisiko sanoa, että melko nopeeta toimintaa       Lesnan Naputtajat kympin tarkistuksessa. Aika 13.19

Sitten oltiinkin jo Pikku-Huopalahdessa, jossa Klasulle tyrkättiin piikkien etsintä, Samille hopsu ja mulle siis pieni hentonen hauki mahollisuus. Treeneissä haukia näkyi useita ja siksi hetki oli tarkoitus kokeilla, olisivatko vielä lammessa, vai oliko kuumuus jo ajanut hauet viereiseen lampeen kasvillisuuden suojaan. No lammen kierrettyäni totesin että hauen saa unohtaa, joten onkivapaa peliin ja toista lajia kiikariin. Hopsu oli ollut treeneissä melko nopea, mutta nyt tilanne oli muuttunut täysin toiseksi. Pinnassa liikkui pari parvea kyseistä lajia, mutta pian huomattiin, että arka parvi ei ollut syönti halukasta sorttia. Taktiikan muutos ja mäskiä (mäski on kalojen houkutteluun tarkoitettua, yleensä jauhopohjainen aineseos, johon sekoitetaan hieman vettä että seoksesta saadaan veteen heitettävä pallo. Mäskiä voi maustaa, hajustaa ja siihen voi lisätä vaikkapa madon kappaleita lisäämään houkutuksen tehoa) ) veteen, kohta napsuu. Ja napsu kans, särkiä! Muutaman särjen noustua, mieleen hiipi jo paikan hylkääminen ja merkkaaminen pummiksi, kunnes Klasun seuraava tärppi olikin toivotun verran painavampi ja niin luovutuksen hetkellä nousi hopsu rannalle. N. klo 14.30 kamat ja 5. 6. 7. ja 8. lajipisteet autoon ja menoks. Kohti sorvaa, allikkosalakkaa, sekä muutamaa peruslajia meren puolelta. Hermannin rantapuistoon siis oltiin menossa. 
Ajatus Hermannissa oli, että kahden ukon voimalla lammen puolelta nousisi suht nopeasti allikkosalakka ja sorva ja sitten koko porukka onkisi meren puolelta vimpaa ja lahnaa, jotka viime vuonna kyseisestä paikasta saimme melko kivuttomasti. Samalla siinä tulisi luultavasti sivuosumina kiiski, salakka, pasuri. Siinä olisi "peruskalat" ylhäällä ja voisimme lähteä näytille kisakeskukseen. Joku lukija jo miettii, että eikö se kymppi pitäny nopeesti kasata. Joo pitäis, mut kun me ei ny höntyillä :). Säännöissä on sellaiset pykälät että 9.lajin noustua kyytiin on kaikki 9 ensimmäistä lajia ilmoitettava kisakeskukseen. Sitten kymmenennen lajin noustua, lähetään näytille ja kunnes 10 lajia ovat menneet tuomareiden tunnistuksen läpi, lukittuu 10 aika. Siis näin toimitaa, mikäli halutaan mahdollisimman nopea aika tuohon monesti kisan sijoituksien kannalta tärkeään kymppiin. Toinen vaihtoehto, mitä me nyt teimme, on ilmoittaa lajeja sitä mukaa, kun niitä nousee ja käydä näytillä sitten kun siltä tuntuu. Kymppiaika tulisi tässä tapauksessa sillon kun kävisimme tunnistuttamassa siihen asti saadut kalamme.
No se suunniteltu sorva nousi lammesta melko nopeesti, mutta allikkosalakka se päättikin sitten löysätä muutenkin rentoa tahtiamme lisää. Vielä kun alkuun itse "hieman" sähläsin pusikossa, niin alkoi meno tuntumaan tutulta. Siinä sitten rantaa pitkin hiipiessäni, huomasin pienessä kaislikon aukossa pienten särkikalojen parven ja aattelin, et tuosta piste kyytiin. Onki isku kuntoon ja siinä sit tyyntä hetkeä oottelemaan ja sitten kun sellainen mielestäni oli, niin täsmä pudotus tarkkaan paikkaan ja puuuuuh, niin oltiin kätevästi jossain närees kiinni ja irrotus nyppäsy aiheutti tietysti sen, että oli tapsin vaihto edessä. Vaan eipä hätää, parvi ei säikähtänyt sähellystäni, vaan taas tein tähtäyksen tyyneen hetkeen, pudotus ja puuuuh, taas oltiin kaislan lehdes kiinni. Sujuu niinku takaperin hiihto ylämäkeen. Niin tuttua. Kolmas tapsi kiinni ja nyt onnistui jo pudostuskin. Vaan mitäs, kun pieni haulipaino viimein rikkoi veden pinnan parven vieressä, niin eiks se parvi säikähtäny ja poistunut syvyyksiin. Kurkun päästä kuulu hento #"¤#%&&!  ja jahti jatku.
Onneksi samaan aikaan mun onkiessa kaisloja ja Klasun tuskaillessa myös allikon kustannuksella, meren puolelta nousi Samin toimesta suht kivuttomasti pasuri, kiiski, salakka ja lahna. Vimpa vaan ainoa joka kettuili meren puoleisella työmaalla. Siinä sitten oltiin jo aika tovi tuskailtu kaislikko kyttäilyssä ja kun kello alkoi jo lähentelemään viittä, niin allikon kanssa alkoi jo epätoivo iskemaan melkosella otteella joukkueeseen. Sitten jostain ihmeen ällistä päähän pamahti idea, minkä olisi pitänyt ilmestyä ajatuksiin jo heti ensimmäisen puolen tunnin tuskailun jälkeen. Treeneissä kun olin kokeillut jotain erilaista ja sehän oli silloin  toiminut, mutta nyt taisi olla jonkinmoinen kisa-asetus ajatuksissa, ettei reilun viikon takainen kokeilu tullut heti mieleen. No tekniikan muutos tuottikin 10 minuutissa tulosta ja hermopinteet helpottu kuin taikaiskusta. Klo 17.30 kamat ja 9. 10. 11. 12. 13. ja 14. lajipiste kyytiin ja menoks. Kohti kisakeskusta tunnistukseen. Lajit ilmoitettu oikeina ja tarkistuksen jälkeen kymppiajaks kirjattii tasan 18.00. Ei oltais oikein vahvoilla aikavertailussa :D

HOMMA ETENEE
Klo 18.10 kamat selkään ja kohti seipi mestaa viereisen Mustikkamaan rantaan. Suunnitelmana noin tunti koittaa tätä meille vielä tuntematonta lajia. Seipiä ei meidän porukasta ollut kukaan koskaan saanut, joten melko harvinainen herkku olisi etsinnässä. Muitakin joukkueita paikalla oli, mutta kukaan heistä ei sen meidän tunnin aikana kyseistä lajia nostanut. Tiukassa seipi muutenkin oli, sillä tässä vaiheessa lajilistoilta taisi löytyä 1kpl tätä harvinaista särkikalaa. Klo 19.00 kamat autoon ja kohti Vanhan kaupungin suvantoa. Tavoite lajeina VKK:lla Hermannissa poissaolollaan loistanut vimpa sekä toutain. 
Suvannolla tuttu meno. Parit viehe menetykset, salakkaa, kiiskeä, pasureita ja naps vimpa! Vielä puolisen tuntia toutain toivoa, mutta klo 20.30 oli suvannolle varattu aika täysi, siiispä kamat ja 15. lajipiste autoon ja kohti töröä, haukea ja turpaa.
Keravanjoella siis oltiin ja töröä voitiin pitää varmana, haukea mahdollisena, sillä hauki nousi viime vuonna juurikin samaisesta paikasta. Vaik hauen osalta ei mitään paineita tarvitse pitää, sillä "hauki on varma" :) Tämä on siis meikäläisen suusta ilmoille päässyt hokema, jonka takia lajipiste on suunniteltu kisoissa useasti mun otettavaks. Turvan osalta oltiin toiveikkaita, sillä Helsingin kisassa meidän joukkue ei kahtena edellisellä kerralla kyseistä kalaa ole saanut. Eikä meillä muuta paikkaa lajille ollut tiedossa. No ensi keväänä tilanne on toivottavasti toisin. Törö nousikin nopeasti, kunhan törö vastaava Sami pienen "jonottamisen" jälkeen vain pääsi spotille. Mä ja Klasu yritettiin hieman alempana sitä varmaa haukea ja turpaa. Tuskaa oli ilmassa liiaksi ja niimpä kympin aikoihin päätettiin lopettaa ja pitää pieni evästauko ennenkuin suuntaisimme kohti ensimmäistä yölajia. Hätäsesti parkkipaikka Iltapala syöty, joten kamat ja 16. lajipiste autoon ja kohti kivennuoliaista. 

YÖLAJIT
Talissa oltiin noin vartti ennen pimeän tuloa ja edellisistä kisoista viisastuneena päätinkin pukea jo tässä vaiheessa kahlurit yötä varten, kerran aikaa oli ja nyt, kun olin sellaiset itselleni hankkinut. Tähän kevääseen asti kun olin koittanut tulla toimeen perus saappailla, mutta nyt kun kahlurit oli muutaman kerran ollut kokeilussa, en ihmetellyt miksi yölirkkiminen oli ollut aiemmin niin vaikeaa. Saappaissa loppuu varren mitta varmasti kesken ja ovathan sellaiset kumipohjat ihan helkutin liukkaat, mutta nyt kun oli huopapohjat jalkojen alla, oli kulkeminen liukkailla kivillä melko huoletonta.
Takas tuohon viisastumiseen. Mulla kun on siis tapana sählätä ja sohlata autolla onkien ja muiden laitteiden kanssa siinä määrin, et yleensä muilla ne onget on jo vedessä kun mä vielä etsin kompassista suuntaa mestoille. No nyt yön vaatetus olisi jo Lauttikseen mennessä päällä, joten loputon kettuilu ja naureskelu sählärille saisi lopun. Mitäs luulette, loppuko?
No sinne kivennuoliaisen nurkille lähdössä tietenkin hieman mua jouduttiin odottamaan, mut mikäs hoppu ku pimee vasta olisi tulossa. No viimein oltiin joella ja mä käväsin hieman sivummalla kuin Sami ja Klasu. Nuljuja ei valokeilassani näkynyt ja päätin suunnata Klasun ja Samin seuraks ottipaikoille. Turhaa hommaa, sillä vastaanhan sieltä jo tultiin lajipiste kourassa. Klasu oli dipannu nuoliaisen saman kiven nurkalta, mistä viime vuonnakin. Klo 22.50 kamat ja 17. lajipiste autoon ja kohti liejutokkoa, hietatokkoa, kivinilkkaa, kivisimppua ja mutua.
Lauttasaaressa siis oltiin ja koska olin hyvin valmistautunut kahlailu rientoihin, niin siinä sitten oottelin levottomana muita että päästäis asiaan. Perhana ku oli hieno kattoo toisten kankeitten "pikaista" pukeutumista kahluu varusteisiin. 
Lopulta polvea myöten meressä ja ensimmäisiltä jalan sijoilta näin luikeron pilkistävän kiven alta. Syöttiä kuonon eteen ja naps, kivinilkka hoidettu. Hieman etsintää ja tässä vaiheessa Samilla hietatokko tallessa. Klasu oli tässä vaiheessa jo pudottanut kivisimpun ja vissiin nilkankin ja siirtyi meidä kanssa samoille neliöille ja sitten Sami jo mulle kuiskas, et kivisimppu tossa, mut mulla ei o syöttiä. Otin pari askelta, syötti eteeen ja simppu pulloon. Menee aika joutusasti.
Hieman syvemmällä liikkui mutu parvia ja niiden kimpuun seuraavaksi. Runsaana näkyvä laji teetätti hieman töitä, mutta sitten ruokaileva yksilö osui tarjotun evään kohdalle ja siitä mutu kyytiin. Tässä välissä Sami oli tartuttanut mustatäplätokon, joten lajimäärä kasvoi aika vauhtia. Nyt sitten liejutokkoja etsimään. Löytyihän ne suht helposti, mutta tietoisesti tuhlattiin hieman aikaa ja kahdesta eri paikasta otettiin muutama yksilö, jolla varmistettaisiin oikean lajin pullossa olo :) Liejutokko kun sattuu yleensä olemaan 20-30mm pitkä ja hyvin saman näköinen  hietatokon kanssa, niin siksi useamman yksilön ottaminen on varmistus, mikä kannattaa tehdä. Varmasti sen siinä samallakin saisi tunnistettua, mutta niin kiire ei nyt ollut. Yölajit kun oli saatu melko nopsasti, niin päätettiin tunti etsiä uudessa paikassa vaskikalaa. Hyvin epätodennäköinen, mutta nyt aikaa siihen oli, niin miks ei. N. klo 01.00 kamat ja 18. 19. 20. 21. 22. 23. lajipiste autoon ja pieni siirtymä.

Huhujen ja fongiryhmässä julkaistujen tietojen mukaan vaskikaloja oli tänä keväänä noussut useampia Helsingin vesistä ja siksi mekin sitä summittaisesti lähettiin etsimään rannalta, jonka aamulla olimme käyneet katsomassa mahdolliseksi lajin olinpaikaksi. Meillä ei siis ollut tarkkaa paikka tiedossa, joten lotolla aateltiin vakikalaa yksi tunti etsiä. No reilu tunti siis kahlailtiin, eikä rakkolevien seassa näkynyt kuin täpliksiä, valehtelematta satoja kolmipiikkejä, sekä yks valtava kivinilkka. Onneks se piste oli jo otettu, sillä kyseiselle yksilölle kun olisi minimaalista koukkua minimaalisen ohkasessa siimassa tarjonnut, niin lopputuloksena olisi luultavasti ollut voi !#"#!!?&%¤!!!
Merelliset yölajit oli siis tän kisan osalta hoidettu, joten poistuminen kahlureista, pieni taktiikan, sekä tilanteen päivitys, hieman evästä ja n. klo 02.45 kamat autoon ja kohti piikkimonnia. No nyt oli hieno ajella Helsingin yössä, sillä päivällä ilmenevä kaaottinen liikenne, mikä aiheutti hieman syrjemmässä asuville ja pienempiin ruuhkiin tottuneille painajaisia, sekä otsasuonien pullistumia, oli hiljentynyt ja kylä vaikutti jopa miellyttävältä. No ei montaa tuntia, niin tilanne olisi kääntynyt pullistumien suuntaan, vaikkakin onneksi oli sunnuntai ja hieman ehkä rauhallisempaa vilkun käyttöä olisi tiedossa. Mutta Helsingistä en vieläkään oikein pidä. 
Saavuttuamma piikkari mestan parkkipaikalle, tunnistimme ainakin yhden auton kisaajille kuuluvaksi ja se oli "Spaissareiden", eli Species Fishing Team kulkupeli. Joukkue joka vuodesta toiseen lajikisoissa keikkuvat kärkisijoilla. 
Tälläkin kertaa olin kaukaa viisas ja kasasin spesiaali onkeni jo parkkipaikalla ja jopa syötitin sen ennenkuin kävelimme muutaman sata metriä lammelle, missä spaissarit olivat jonkun toisen, tuntemattomaksi jääneen joukkueen kanssa, rannassa piikkaria koukulle houkuttelemassa. Vaan mitä sitä houkutella, kun onki tarkasti tuttuun paikkaan ja ennenkuin Sami ja Klasu kerkesivät onkiaan vetteen heittämään, sanoin et ei teidän tartte, sillä koho oli heilahtanut lähes samantien, kun syötti oli oikaissut siiman. Odotin pienen hetken ja totesin kavereille et lähetään. Siitä sit sen enmpää, vaan klo 03.45 kamat ja 24. lajipiste autoon ja ja ja mitäs sitten?! 
Autolla pieni palaveri ja lopun pimeän/aamuhämärän päätimme käyttää kuha heittelyyn täysin uudessa paikassa. Pientä vihiä kuhan mahdollisesta paikalla olosta oli, mutta uusi paikka on aina uusi paikka ja hieman ennen kuutta pakkasimme kuhakamat autoon ja laitoimme kuukkelin heleä ääniselle neitoselle osotteen  "Hauki on varma" paikalle 2. Matkalla poikkesimme kisassa ensimmäisen kerran millekään huoltamolle/kioskille ja hörppäsimme kaikessa rauhassa tuoreet sumpit ja kolat. Pimeyttä kun vielä oli hieman liikaa hauelle, joten eipä kiirusta ollutkaan. No eipä siinä kumminkaan kauaa maltettu paikoillaan olla, vaan polte pistejahtiin oli edelleen niin kova, et matkaan. Sillä saumathan meillä vielä olisi melko hyvään sijoitukseen.
Sitten oltiinkin jo Kannelmäen nurkilla ja vahva tunne siitä varmasta pisteestä poltteli meikäläisen vapakädessä. Rantaan päästyämme, vastaan tulikin yksi joukkue hauen arvoinen piste mukanaan. Peukun näytöt porukalle ja omaa pojoa mettästämään. Oman porukan hieman hajottua, tuli edellisten saamamiesten mestoille kolmaskin joukkue ja hetken päästä kiljunta, joka pusikoiden takaa korviin kantautui, ei jättänyt epäselvyyttä tapahtumista. Tuleva kisan suurin piste oli haavittu ja riemu sen mukainen nuorten miesten keskuudessa. Ite ei ny kauaa viittiny kuunnella kiljuntaa vaan jatkoin heittelyä kaislan reunoja viistäen ja naps. Noin 20cm hauen pulikka kelpuutti papukaija värisen Nulikkavaapun, mikä oli varustettu pienellä mahalipalla. "Hauki oli varma". Huutoilmotus pisteestä Klasulle, joka läheisessä rantakasvustossa koitti itelleen heittotilaa tehdä ja sitten kohti Samia ja sitä kautta autoa. Kävellessä autolle jäimme äskeisen haukimöykän aikaan saaneen porukan kanssa juttusille ja siinä sitten juttu kääntyi saamattomiin lajeihin. Hetki siinä turistiin ja vaihtokaupat lajipaikoista/ tekniikasta oli tehty. 

Kerrotaan tähän väliin se, että tälläinen paikkatietojen vaihtaminen on melko yleinen tapa näissä kisoissa, joten jo siitäkin huomaa, että aivan verissäpäin ei tätä kisaa käydä. Varsinkin jos toinen joukkue toteaa olevansa voittotaistelusta ulkona, niin vaihtureita tehdään jopa mielellään. No mekään ei kyllä oltu tässä vaiheessa omasta mielestä mitenkään voiton kyljessä kiinni, niin hyvä piristyshän tälläinen lisäpisteen mahollisuus oli. N. klo 06.30 kamat ja 25. lajipiste autoon ja suunnitelman mukaisesti kirjolohen kimppuun. Kirjolohi ei siis ollut vaihturina tullut laji, vaan se oli aikaisemmin korviimme kantautunut mesta.
Kaikilla virvelit ja omassa sekä Klasun vavassa nulikkavaaput. Samin heitellessä jotain muita vieheitä. Pinta käyntejä nähtiin ja hetken päästä olikin tilillä kaksi karkuutusta ja yksi melko varma kirjolohen tärppi. Kun ei pysy kiinni, ni ei pysy. 
Hetki ärräpäitä ja sitten rantamatalaan ilmeistyikin yksi joukkue lahnaa kokeilemaan. Mäskiä lensi muutamat pallot ja kun onki saavutti veden, ei mennyt kuin hetki, ja kohoa vietiin vauhdilla. Pieni muotoinen paininäytös kalan kanssa ja kirre haavissa. Noin se homma toimii, toisilla. Oliko se naapurin kirren nosto, vai mikä sitten se ratkaiseva tekijä, mutta me nostimme kytkintä ja lähimme kohti mahollista mustatokkoa. Laji jotta emme ole missään kisassa ikinä saaneet, johtuen paikkatiedon puutteesta. Nyt oli mahdollinen paikka kartalla, joten toiveet olivat korkealla. Kello taisi olla jossasin puoli kasin nurkilla. Kamat siis autoon ja POIS ALTA, TÄÄLT TULLAA!

UUSIA MESTOJA

Tai oikeestaan tuttu mesta, mutta vain auton ikkunasta nähtynä. Ohi olimme reeneissä ajaneet ja jos oikein muistelimme, viime vuonna taisimme jopa käydä rannassa katsomassa. No silloin ei mustatokko ollut etsinnässä ja hylkäsimme mestan sillä kertaa.
Ei muuta ku syöttiä koukkuun ja kyttäämään. heti ensimmäisessä kivenkolossa minne koukun pudotin, tuntui heti tiukka repäisy. Terävä nyppäsy ja nostoa, eiiiiiiii sentin kaks veden pinnan yläpuolelle ja irti. Kala sukelsi hetkeks pohjaan ja muodosta pystyi päättelemään että nyt oltiin lähellä pikaista onnistumista. Muutaman sekunnin siinä paljaalla pohjalla tämä kiusanhenki lepäili, kunnes siirtyi sellaisen kielekkeen alle, minne uutta tarjousta ei saanut uitettua. Pientä kouraisua hermopinteissä taas havaittu.
Homma jatkui, mutta nyt olivat 3piikit pääosissa. Niitä oli joka kiven kolossa, minne vaan syötin ujutti. Melkonen onnenpotti oli äsken siis lähellä. Klaus oli nyt kahlannut rannasta hieman ulos ja kivikasan uumenista myös tartutti jonkin tuntemattomaksi jääneen eväkkään, mutta karkuutus siitäkin tuli. Hetki vielä yritystä, luovutus mustatokon suhteen. N. klo 8.30 kamat autoon ja kohti mahdollista säynettä.
Rantaan kävellessä huomasimme kaksi kärkijoukkuetta paikalla ja meinasimmekin jo vaihtaa suunnitelmaa, mutta menimme kuitenkin katsomaan paikan. Mestalla olivat "Spaissarit" ja AC Delirium luultavasti myös säyneen takia. 
Rannassa oli juurikin kolmen ukon mittainen rako, johon asetuimme. Parit pallot mäskiä ja mäskin tehdessä hommiaan, päätin nauttia mukillisen murukahvetta ja voileivän. Samilla oli jotain ongelmia ongen kanssa, eikä heti päässyt hänkään onkihommiin, mutta Klasulla homma rullas tuttuun tapaan. Joku särki, sekä muutamia salakoita nousikin nopeasti. Salakoiden takia Klasulta pieni tekninen muutos hommaan ja kun mulla kahveet oli juuri saatu mukista kurkkuun ja oli tarkotus alotella onkihommat, niin olikin jo lähdön aika. Säyne, jeeees!!!!
Klo 09.15 kamat ja 26. lajipiste autoon ja ja ja... entäs sitten. Olisi vielä 1h45min kisa-aikaa. Annetaas hetki taas pähkäilylle. No koska säyne keikka meni sen verran hyvin, päätimme vielä palata kirjolohi jahtiin. 
Jälkeenpäin kuulimme että paikan lähelle, mistä säyne nousi, oli lähiaikoina tankkiauto tiputtanut myös kirjolohta. No tätä me ei tiedetty, vaan suuntasimme paikkaan, missä siis aiemmin karkuutimme parit kirret.
Pieni taktiikan muutos jälleen ja nyt mäskiä muutama pallo houkuttelemaan. Mä ja Sami onget auki ja Klasu edelleen vaapun kanssa heittelemään. Eipä kerenny Samilla ja mulla koho kunnolla kastua, kun huomasin Klasulla sellaisia taiteellisia liikkeitä laiturilla, että puolijuoksusta haavi kouraan ja apuun, kun kerran hätä oli. Muutama pärskähdys, haavi alle ja ai perhana, että kui  hieno fiilis valtas mielen. Jeees huuto lähti kapun suusta melko luonnikkaasti.        Tämä väri Nulikkavaapun lippaversiosta toi kirrepisteen

Klo 10.15 kamat ja 27. lajipiste autoon ja pikapalaverin jälkeen kohti seipiä.

Kisakeskuksen parkkipaikka ja reilu tunti aikaa. Joku ihme ääni käski laittamaan saappaat jälkaan, sillä lauantaina paikalla pikasesti käytyämme, totesin että syvemmälle pitäis ongella päästä. Kahlureiden pukemiseen ei puhti enää riittänyt ja siksi saappaat saisivat nyt riittää. Porukkaa tutun paljon kivikon kärjessä, joten suosiolla hieman sivuun. Parit mäskipallot mukaan ja pohje syvyyteen ootteleen tärppejä. Samin ja Klasun jäädessä rantaviivaan. Pari ahvenet ja muutamat peruuttamiset veneiden aiheuttamien aaltojen takia. Sitä yhtä kosteinta aaltoa en titenkään huomannut, no onneks on lämmin. Ahvenet loppui ja hetki oli hiljaista, kunnes taas koho sukelsi. Tartutus ja kun kala veden pinnan yläpuolelle nousi päätin sillä hetkellä että en ota riskiä, vaan annan mennä samaa vauhtia rantaan asti. Kalan profiili kun oli sen verran erikoinen, että pieni toivonkipinä heräsi välittömästi. Hetki kalan pyörittelyä ja peräevän ruotojen laskentaa. Näyttäis oikealta. Yläleuka vaan oli oudon pitkä, hybridi?? Pientä kyselyä lähellä olevilta joukkueiltakin, mutta täysin varmuutta kukaan ei osannut sanoa, joten kala pussiin oottamaan tuomariston tunnistettavaksi vientiä. Kello oli täs vaihees 11.20. Hetki vielä onkimista, ei uusia tärppejä, joten kamat kasaan ja autolle.
Pussukka mukaan ja sillä samalla hetkellä Spaissaritkin saapuivat parkkipaikalle, jotka toivottelivat meille, et hienosti ootte vetäneet. Mainitsin siinä, että pieni juttu vielä ehkä olisi. No näytäs, kuului Juhalta ja hetken päästä totesikin melko varmalla äänellä, että seipi se on. Hetken käväs mielessä, et nyt ollaan kovilla, mutta virallinen varmistus konttorista tarvitaan. Ei sillä, ettei kokenutta tunnistusta uskottaisi, mutta ennakko tuulettelu ei tunnetusti ole hyvästä. Eikä me voitu tietää, mitä lajeja muutamilla joukkueilla olisi tuotavana viime tunnilta. Viimisen tunnin aikana, kun mahdollisia uusia lajeja ei soiteta, vaan ne tuodaan suoraan tunnistukseen, joten kaikki oli vielä auki.  
Aika jännällä fiiliksellä kala pussista ammeeseen ja tuomiota ootteleen. Tuostako Mustikkamaan rannasta saitte, oli kysymys. Juu siittähän se. No kyllähän tää seipi on. Sisäinen JEEEES! Klo 11.40 ei ollu kamoja laittaa autoon, mutta 28.lajipiste paperiin ja hyvällä fiiliksellä odottelemaan viimisten joukkueiden tuloa. Se tiedettiin nyt, että korkealla oltaisiin lopputuloksissa, sillä 27 lajipisteen joukkueista oli jo parit kisakeskuksessa, joten heidän edellä oltaisiin varmasti. Odottavan aika on pitkä, ja lopullisia tuloksia odottavalla vielä pidempää, ja koska emme odottelun aikana udelleet keneltäkään lopullisia lajimääriä, niin lopullinen sijoitus selvisi vasta silloin kun kaiuttimesta kuului, kilpailun kakkonen on Ac Delirium. Pakko myöntää, nyt meni väreet pitkin rankaa. Jumaliste mei vietiin tää kisa!
Helsinki kalamaraton 2018 mestarit Onks Se Pohjas!

LOPPULÖYLYT

Kisaan lähdettiin tavoittelemaan parannusta viime kevään tulokseen eli yli 23 lajia pitäis saada. Nopeutta emme siis olleet reenanneet , vaan lähimme löysillä otteilla kisaamaan. No se alku nyt meni aavistuksen liian löysästi, sillä 15.00- 15.30 oli ajatuksissa tunnistus ajaksi. Ja kymppiähän meillä ei ollut tarkoituskaan tuoda, vaan se 13-14 peruslajia. Tämä siksi, että paikoille ei haluttu mennä uudestaan, ellei pakottavaa tarvetta tulisi. Alku tuntien, ja varsinkin hitaan allikkosalakan saannin jälkeen, homma alkoi rullata melko hienosti. Pisteitä nousi tasaseen tahtiin ja varsinkin yölajien osalta suunnitelmat meni mallikkaasti. Aamuyön piikkimonni aloitti sitten lopulliset hulivilihei tunnit. Hauki, kirre( vaikkakin toisella yrittämällä), lähes näpeissä ollut todennäköinen mustatokko, Säyne ja sitten reilu puoli tuntia ennen kisan loppumista ja kisan ratkaisevana noussut seipi.
Siinä sitten kun kamat oli saatu auton kyytiin ja laahustimme viimeistä kertaa kaikkemme antaneena kohti kisakeskusta, niin kyllähän siinä väkisinkin hyvä fiilis valtasi mielen. Olimmehan ylittäneet itsemme, onnistuneet muutamassa lajissa yli odotusten, parantaneet viime kevään tulokseta viidellä lajilla, niin eihän tässä voinut muuta kuin olla tyytyväinen porukan suoritukseen.
Valtava kiitos kisahenkilökunnalle mahtavasti hoidetusta kisasta. Kiittäminen on myös jokaista joukkuetta, sillä ilman teitä tätä hienoa tapahtumaa ei olisi. Näihin kemuihin on aina hieno tulla, sillä tunnelma on näissä tapahtumissa ainutlaatuinen. Vaikka suurin osa osallistuneista jääkin tuntemattomiksi, niin silti on fiilis kuin kaveri porukassa. 
Sitten vielä iso käsi Samille ja Klasulle, että olitte osana tätä hienoa maratooni projektia, treeneineen, suunnitteluineen kaikkineen. Kyllähän mei näköjään jottain osataan. Jatketaan nyt näillä fiiliksillä vuosi ja ens kerralla meillä onkin aika kova savotta edessä :D
Onks Se Pohjas hiljenee hetkeks.      Palkinto kolmikko: vasemmalla sija 2. AC Delirium, oikella sija 3. Species Fishing Team, keskellä sija 1. Onks Se Pohjas,  sekä kisajohtaja ja lajituomarit.